Tarkennus kilpailuavustuksiin

8.9.2025

Vuoden 2025 kilpailuavustukset tulevat jälleen haettavaksi kauden jälkeen. JRS haluaa tukea seuraa edustavia ratsukoita osallistumalla pienen avustuksen verran kilpailukuluihin. Avustuksen saamisen edellytyksenä on aktiivinen osallistuminen seuratoimintaan ja tällaiseksi lasketaan mm. kaikenlainen osallistuminen yhteisten tapahtumien järjestämiseen, osallistuminen talkoisiin tai muunlainen vapaaehtoistoiminta seuran hyväksi. Mukaan ei lasketa omiin kilpailuihin kilpailijana osallistumisen yhteydessä automaattisesti jaettua yhtä toimihenkilötehtävää vaan osallistumisen tulisi olla myös jotain muuta, esim. toinenkin tehtävä oman kilpailupäivän aikana, jos mahdollista, tai sitten tehtävät muissa tapahtumissa tai kisoissa, joihin ei osallistu itse kilpailijana.

Koska tiedotamme asiasta vasta näin myöhään, tälle kaudelle riittää 1-2 muuta osallistumista ns. automaattisten toimihenkilötehtävien lisäksi.

Kysy rohkeasti lisätietoja Mialta!

Kilpailuavustukset -sivulle